Rutukirje, kevät 2021

HYVÄT SF-CARAVAN RUTUSAKKI RY:N JÄSENET

Jälleen on talvi takana ja etelässä talvehtineet rutut ovat palanneet Suomeen.
Useat ovat kuitenkin viettäneet talven kotimaassa seuraten päivittäsiä uutisia koronaviruksen tartuntaluvuista Espanjassa, Portugalissa ja muualla Euroopassa..
Toiveissamme kuitenkin on, että tulevana syksynä, sitten kun kaikki tämä on enää muisto hengityssuojaimineen, Valtioneuvoston ja THL:n asettamine rajoituksineen ja turvaväleineen, voimme jälleen suunnata kulkumme kohti etelää ja aurinkoa.

Rututapaaminen 14. - 16.5.2021
Gasthaus Camping Koskenniemi


Pidimme 30.3.2021 koplan etäkokouksen jossa käsittelimme suunniteltujen kevätpäivien turvallista toteuttamista tänä korona-aikana. Valtioneuvoston ja THL:n suositukset huomioiden totesimme, että yhdistyksenä haluamme kantaa oman vastuumme koronatartuntojen vähentämiseksi, joten peruimme vuoden 2021 rutusakin kevätpäivät.

Toivomme, että yhteiskuntamme on kesän aikana palannut jälleen lähes normaaliin tilaan joten kesäpäivät pidämme alkuperäisen aikataulun mukaan.
Millainen sen sisältö sitten tulee olemaan, jää nähtäväksi.
Palaamme tähän seuraavassa rutukirjeessä.


Koronan kotiinajamat:


Rutusakki pyysi kertomaan jäsentensä kotiinpaluusta koronan iskiessä eteläiseen Eurooppaan. Palautteita tuli muutamia, lisäksi kommentteja on kerätty sosiaalisen median palstoilta.
Palautteissa kerrotaan Espanjan toimineen erittäin nopeasti ottaessaan rajoitteita käyttöön. Varsinainen tilanteeseen havahtuminen tapahtui vähän ennen maaliskuun puoliväliä ja useimmat ovat lähteneet kotimatkalle ensi tilassa, useat 14.3.2020. Leirintäalueita suljettiin muutaman päivän kuluessa tuosta. Pysyväisluontoisesti leirintäalueella asuvia ei kuitenkaan häädetty alueilta.
Palaajat saivat tietoa korona- ja matkustustilanteesta riittävästi. Ongelma oli, että väärää tietoa oli paljon liikkeellä eikä luotettavina pidettävienkään tiedotusvälineiden kertoma aina pitänyt paikkaansa. Esim. rajojen sulkemisesta kerrottiin virheellisesti. Kotimaahan matkaavat päästettiin aina kulkemaan sulkemisista huolimatta, eikä tätä tietoa julkaistu riittävän nopeasti. Väärä tieto oli omiaan aiheuttamaan paniikkilähtöjä ja ylipitkiä ajopäiviä.
Finnlines toimi asiakasystävällisesti ja vaihtoi myös sellaisia lippuja joissa ei olleet normaali oloissa vaihtokelpoisia.
Matkalla yöpymisissä oli pieniä ongelmia. Matkaparkkeja oli suljettu, vapaaparkeissa yöpyviä kehoitettiin jatkamaan matkaa, vesien täydennys- ja tyhjennyspaikat olivat usein suljettu.
Tiedon saantia paransi hieman matkustusilmoituksen teko ennen matkaa. STM lähetti aika-ajoin tilannetiedotuksia ja kyselyitä tekstiviestinä.
Oleellinen asia ajantasaisen tiedon saannissa olivat toimivat nettiyhteydet.
Mikä parasta, kukaan matkastaan raportoineelta ei tullut tietoa sairastumisesta taikka edes suuremmista ongelmista kotimatkalla.

Kiitos lähettämistänne kokemuksista
Vesa Kuutila


Rututarrahakemukset


Poikkeuksellisesta ajasta huolimatta, vietti moni rutu talveaan etelän lämmössä,
Jotkin heistä saattoivat olla myös noviiseja joiden rututarrahakemus olisi tarkoitus käsitellä ennen elokuun vuosikokousta.
Nämä rututarrahakemukset on toimitettava varapuheenjohtajalle viimeistään 20.8.2021.
Rututarrahakemuksen voit täyttää ja tulostaa rutusakin kotisivuilta
http://www.rutusakki.fi/hakemus.html
Olethan tutustunut rututarran myöntämistä koskeviin sääntöihin, jotka löytyvät osoitteesta
http://www.rutusakki.fi/tarra.html. Lisätietoa saatte varapuheenjohtajalta sekä muilta koplan jäseniltä.



Harri Ja Tuulikki, Kari ja Tuula, Leena ja Hannu, Vesa ja Anne, Arto ja Arja sekä Jukka ja Sirpa


Lisätietoa:
http://www.rutusakki. fi http://rutusakki.blogspot.fi